29.5.2014

Larukki on sellainen rukki

Sateisina vapaapäivinä on välillä tylsää. Siksi aateltiin Laran kanssa vähän treenata välillä. Onhan edellisestä näyttelystä jo aikaa. Tammikuussa taidettiin käydä Turussa.


Onnistuuhan se seisominen ainakin vielä. Suurimmat vaikeudet taitavat olla eukolla.


Hyvällä ilmeellä tuomaria kohti. 

"Joko mennään eukko?!"

28.5.2014

Koululainen

Tänään Maj lähti kouluun - koirakouluun.


Matkustus Maj'lta on sujunut oikeastaan aina mallikkaasti. Tähän asti Maj on matkustanut pentukassissa takapenkillä. Nyt hiljalleen on siirrytty matkustamaan boxissa. 


Koirakoulussa Maj harjoitteli kontaktia, maahan menoa ja sivulle tuloa.  Nyt meidän pitää Maj'n kanssa harjoitella hieman kotona ensi viikon tuntia varten.


Tässä vielä muutamama aurinkoisempikin tunnelma viikonlopulta. 

Maj oli työnjohdollisissa tehtävissä. Eukko oli tuolityömaalla.

Maj otti aurinkoa. Eukko kyykki kukkapenkissä.

Nessa on yhdentoista vuoden aikana kunnostautunut mitä erilaisimmissa tehtävissä. Tässä vanha rouva uusimmassa toimessaan.

Virallinen verkonvalvoja.