25.4.2014

Hei vaan pennut!

Taas on yksi aika takana ja jotain uutta kai edessä.
Pennut lähtivät omiin koteihinsa. Onpa täällä jotenkin hiljaista.

Leon kehitteli oman versionsa näkemästään koiranruokamainoksesta. Kettuterrieri se valitsee mieluiten noudettavakseen tietysti vuorenkilven lehden ja voitte varmasti kuvitella miten sitten lopulta kävi.... niin hän haluaa ilmaista rakastavansa eukkoa, että ajatteli ravistelemalla saada lehden hengiltä. Ja onnistuihan se.

Maj master of käpy jäi kuitenkin meitä ilahduttamaan.

Maj se on pikkuinen urakoitsija tietytsi. Ihmettelinkin mihin ne hiekkapaperit katoaa...

10.4.2014

Aika rientää

Voi pojat! Nyt ne on jo kuusi viikkoa. 
Pikkukennelistin kanssa annettiin matolääkkeet penskoille.

Pennut ovat olleet muutamana päivänä jo tarhassakin. Koppiin kapuaminen onnistuu kaikilta ihan leikiten.
Åsa pohtii

Seuraamista on myös harjoiteltu ja tänää se oikeastaan alkoi sujua kaikilta mallikkaasti. Onneksi on pikkukennelisti avustamassa näissä koulutushommissakin.
Lauren ja Maj vaanivat

Hampaiden testailu on myös käynnissä. Onneksi useinmiten lelut ja luut kelpaavat testikohteiksi.
Maj jo väsähti

4.4.2014

Aivan pihalla

Pennut pääsivät tänään ensimmäisen kerran ulos. 
Sää on ollut jotenkin niin jäätävä, että emme ole uskaltaneet niitä aiemmin pihalle viedä.

Hilma-äiti valvoo pentuja tarkasti.

 Pihalla riitti tutkittavaa. Lauren (joka oli ennen Ylva) on nähnyt jotain mielenkiintoista.

Åsa postaa. 

Leon vuorimäntyjen katveessa. 

Maj taitaa olla puutarhuri. Se oli heti kohentamassa vuorenkilpiä.

Lauren löysi kuivuneen lehden ja maisteli sitä. 

2.4.2014

Pal-jon on-nee-aa vaan!

F-pentueelle onnitteluja. 6-vuotta eikä suotta!

Kyy CH (käärmevalio) Vorondo Feafelme - Sylvi 

C.I.B FI&SE&LV CH (missikisadiiva) Vorondo Fealoce - Selma

FI KVA-L (laatikkokettupyytäjä) Vorondo Feanel - Sohvi

Heppa CH (hevosmies) Vorondo Feanaro - Max


Sohva CH (mitä en olisi vielä keksinyt) Vorondo Feanor - Flegu

1.4.2014

Aprillipäivänä, ei syöty silliä

Tänään pennut kävivät yksitellen olohuoneessa hieman tutustumassa uusiin paikkoihin sekä Nessan. Niin ja tietysti ohjelmassa oli viikottainen kynsien leikkuu.

Leon tarkastaa tulisiko Nessaltakin maitoa. Ei tullut.

"Aika jännää", totesi Maj. Häntä heiluen kuitenkin mentiin. 

Illalla vielä leikiteltiin keittiössä. Leon on napannut nallen. 

Nalle on ollut kovin suosittu. Lara on jo siitä täytteet tyhjentänyt, mutta pelkkä kuorikin riittää pennuille. 

Leon zoomailee.