25.5.2013

Lauantailorut

Heti aamusta pikkukennelisti ja Lara (Vorondo Herenya) leikkivät sorsalla. 


 Pikkukennelisti on hyvä valitsemaan koirille mieluisia leluja. Välillä nuo löytyvätkin tuolta kennelistin huoneesta eikä koirien lelukorista. Onpa niitä välillä viety päivähoitookin unikaveriksi. 
Mitähköhän sieläkin mahtavat ajatella.....

 Lastenohjelmat sopivat molemmille ja nojatuolissa sopu sijaa antaa.

 Näin keväisin tuntuu kaikki liikenevä aika menevän puutahatöissä. Koska rikkaruohot ovat jo voiton puolella, kerkiää nyt taas trimmalla eläkeläisiäkin.

Ryder (Quissex Gallop On) Laran iskä oli tänään vuorossa.
En kehdannut ottaa tuosta puuhkahäntäisestä otuksesta ennen trimmiä kuvaa. Sen verran oli talveksi karvaa kasvateltu, että sinitiaisillekin kelpasi ilmeisesti pehmikkeeksi pesään.

 Kutittaa! 
Tassuista päätellen pesukaan ei olisi pahitteeksi.

12.5.2013

Hamina KV

Hip ja hei! Terveisiä Haminasta.
Kivaa oli vaikka ihan liian aikaisin aamusta startattiin liikenteeseen. Ja kamerasta loppui akku liian aikaisin. Siksipä kuvakavalkaadi jää nyt hieman pikkukennelisti painotteiseksi. Koitan korjata asian.

Niin mutta siis asiaankin eli tuloksiin. Tuomarina rodussa ja ryhmässä toimi Päivi Eerola. Lara (Vorondo Herenya) oli rotunsa paras ja sai sertn sekä ensimmäisen CACIB:in. Rymässä Lara sijoittui kolmanneksi. Jihuu, nyt juhlitaan!

Näyttelyssä käyminen on joskus jännää. Kun oma koira on kehässä, ei aina uskalla edes katsoa.

"Ou nou! Äiti älä mokaa"

No niin, voittajakoiran omistajan on helppo hymyillä.

Lara - Vorondo Herenya
Rinsessa itse. Kotona on ihana lökötellä.

8.5.2013

Toki tokoakin

Jos kuvasta ei muuten selviä, niin voin kertoa, että oltiin treenailemassa Jessin (Vorondo Celebrian), Edin (Vorondo Melinyes), Laran (Vorondo Herenya) ja Dexterin (Vorondo Hescin) kanssa.

Treenin aiheena TOKO. 

Jenna ja Edi ovat jo pidemmällä ja oli esimerkkinä meille muille.

Me muut treenailimme kontaktia, istumista, maahan menoa ja sivulle tuloa.
Näissäkin riittää kotiläksyjä seuraavaan treenikertaan.

Jessi oli oikein mallioppilas. Istuminen ja maahan meno sujuivat vaikka oltiin vieraassa ympäristössä ja häiriötekijätkin vaihtuivat.

Jessin maahanmenon tyylinäyte.



1.5.2013

Puutarhapupsu

Bublen kanssa oltiin tänään puutarhassa hommissa. 

Buble on tosi hyvä apuri, jos pitää vaikka repiä jotain rikkaruohoja tai vastaavia.

Jotenkin luulen, että istutushommissa Bublesta ei ole apua.

Hommien virallinen valvoja, Nessa. Näissä hommissa pitää olla tarkkana.

"Katoppas tuonne. Pitäisiköhän vielä vähän viimeistellä?"