28.4.2013

Terveisii Lahdest

Tänään vietettiin keväistä päivää Lahdessa näyttelyn merkeissä.
Vorondo Herenya
Sileät foxit tuomaroi australialainen Keith Lovell, joka on kasvattanut myös aikoinaan näitä pitkänokkia.
Urosten nuorten luokassa esitin Sutin (Ketkumetkun Forever Hungry), joka sai ERI:n ja voitti luokkansa.
Narttujen junnuluokassa sain viedä pikkukennelistin koiran Laran (Vorondo Herenya). Lara sai ERI:n ja SA:n sekä voitti luokkansa ja myös rotunsa paras junior. Lara oli myös kolmanneksi paras narttu ja sai sertin. Myöhemmin RC junior kilpailussa Lara valittiin 10 parhaan juniorin joukkoon.

Ketkumetkun B. Veronica
Lippekin (Ketkumetkun B. Veronica) pistäytyi kehässä narttujen valioluokassa. Saimme palkattua Sarin esittämään Lippeä. Lippe tuli valioluokassa neljänneksi ja sai ERI:n ja SA:n. Kiitokset Sarille Lipen esittämisestä.


20.4.2013

Hurrrrrja lauantai-ilta

Lauantai-ilta ja meillä meno on tosi villiä.

Köllöttelisikö sitä tummemmalla vai vaaleammalla ruudulla....

19.4.2013

Suloinen Frank


Frank (Vorondo Celeborn) pääsi tänään omaan kotiin.


Lähtö ei poikaa ainakaan jännittänyt.



13.4.2013

Hammas lähti - haamittaa.


Frankilta (Vorondo Celeborn) lähti maitokulmuri ylhäältä. 
Hetken se harmitti, mutta sitten meno taas jatkui.

Eukon kainalossa on hyvä kölliä.

"Rakastan Frankkia!"



12.4.2013

10 vuotta - eikä suotta

Paljon onnea vaan. Paljon onnea vaan. Paljon onnea Nessa. Pajon onnea vaan.
Nessa of Windy-Cottage
 Nessa täytti tänään 10v. Sen kunniaksi oli tarjolla maksalaatikkokakkua nakkikynttilöillä.

"Joko, joko, joko saa maistaa?" 

 "Ai kun hyvää!"

 "Missä on mun lahjat? Tulit sitten vaan syömään herkut?"

Sankari lähettää onnitteluja myös sisaruksilleen: Ninnille, Pimulle, Ansalle, Dalmikselle (?) ja  Jepelle. 

6.4.2013

Ny rimmataan


Aurinko jo lämmittää niin, että ulkona pystyi trimmailemaan. 
Tänään oli Laran (Vorondo Herenya) vuoro päästä talvikarvastaan. 
Muutama muukin vielä odottaa parturointivuoroaan.


Kävihän meillä vieraitakin. Tarjoiltiin niille luita. Hyvin maistui.