24.12.2013

24. joulukuuta

Hauskaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Nemo, Vielfrass Nemo Noldomire 8v; Elle, Vorondo Elentari 7v; Nessa, Nessa of Windy-Cottage 11v; Daimon, Bodils Daimon 6v.

Kiitokset kaille korteista ja muista muistamisista.
T: Veteraaniosasto ja kennelhenkilöstö

p.s. herkut jo kehiin - mikä siinä kestää????

26.11.2013

Pakko syödä jäätelöä

Eukko osti meille jauhelihaa ja kalaa. Unohtipa tuo, että pakastin oli jo ihan täynnä.
Lara laaduntarkastajana

 Oli sitten pakko syödä jäätelöt pois.


11.11.2013

Pysy aina pikkusiskona

Sunnuntaina hotellilla näyttelyn jälkeen harrasta tunnelmaa.

Onnea vaan sisko!
Toivottaa: veljesi Dexter 

10.11.2013

Riika - Baltian Voittaja 2013

Tännehän sitä päädyttiin - koiranäyttelyyn. Ei kai meidän tuvasta muuten maailmalle poistutakaan. Baltian Voittajanäyttely oli tänä vuonna Riikassa. Sileiden foxien tuomarina toimi Walter Jungblut.

Lara (Vorondo Herenya) oli ROP ja sai cacibin ja sertin sekä BaltW -tittelin.
Dexter (Vorondo Hescin) ajatteli hauskuuttaa yleisöä paras uros -kehässä ja heittäytyi ihan pelleksi. Pelleilyllä irtosi PU2 sijoitus ja vara cacib. 


Ryhmässä Lara pääsi vielä kahdeksan parhaan joukkoon, mutta sijoitusta ei tullut.


9.11.2013

Rannalla - sannalla


Marraskuinen Latvia juuri ennen sadetta.


Uikkarit vain jäi kotia.


No juostiin sentään kilpaa.

Terveisiä kotiin!

4.11.2013

Myöhästyneet onnittelut!

Daimonin (Bodils Daimon) ja Meekyn (Vorondo Almiel) pennut täyttivät 31.10. 1v.

Myöhästyneet onnittelut Frankille, Papsulle, Meerille ja Jessille.
T: Daimon ja muut

3.11.2013

"Kuin kivirekeä vetäisi"

kommentoi Dexter (Vorondo Hescin) torstaina Hakunilassa.


Niin siis osallistuimme torstaina illalla HSKH:n järjsetämiin epävirallisiin canicross kilpailuihin. Juostavaa matkaa oli hieman vajaa 2 kilometriä ja suoriuduimme siitä ajassa 9:10,2. Tällä ajalla olimme naisten sarjassa sijalla 12. (Sarjaluokitus taitaa mennä hitaimman juoksian mukaan, sillä Dextuhan on poika.)

Dexterillä riitti intoa ennen lähtöä niin, että ajattelin jo hetken, että mitä tästä mahtaa tulla ja mihinköhän suuntaan mahdamme lähteä. Mutta hienostihan tuo juoksi edellä maaliin asti. Eukolla vaan loppui happi viimeisen 500 metrin aikana.

Pitää treenailla talvella niin keväällä ollaan paremmassa kunnossa.

Jos joku lukijoista ihmettelee, että mikä kumma kanijuoksu ei kun canicross. No, siinä juostaan koiran kanssa ja tarkoituksena olisi siis että koira juoksee edellä ja vetää saa. Hirmuisen sopiva laji ainakin meidän koirille, kun ei ole tarvinnut erikseen opettaa niitä vetämän, kun ihan luonnostaan osaavat.

Hieman harmittaa, että kepo ja pikkukennelisti jäivät kotia parantelemaan flunssaa ja yhtään kuvaa todistusaineistoksi ei saatu. No en tiedä paljonko onnistuneita otoksia olisi sateisena ja pimeänä iltana edes saanut.

20.10.2013

Valopalluroita

Vaikka syksyinen päivä oli tänään mitä hienoin, ei meillä joudettu kameraa ulkoiluttamaan. Haravointiin kun tarvitaan kahta kättä, niin yllättäen päivän ainoat räpsyt on sisältä. 

Dexter (Vorondo Hescin)
Dexter jousi olemaan hetken niin, että pääsi valopalluroiden kanssa samaan kuvaan. 
Uusia kuvausjuttuja on mukava testailla. Ehkä tästä saisi harjoittelemalla jotain hauskan näköistä aikaiseksi.

Lara (Vorondo Herenya)
Lara nautiskeli vain isosta valopallurasta olohuoneen matolla. 
Kyllä se ikkunan läpi vielä lämmittikin. 



15.10.2013

SisustusLara

Lara tarkkailupaikalla
Välillä sisustuskärpänen puraisee eukkoa. Kerrankin olen sen kanssa samoilla linjoilla näissä ratkaisuissa. Se raahasi kaapista lampaantaljan tähän eteiseen arkun päälle. Miten mahtava paikka tarkkailuun! Lampaantalja on oiva klassikko ja toimii aina syksyisin ja talvisin - ihanan pehmeä ja tarvittaessa sitä voi vaikka vähän nyppiä. Huonoa tässä on vain se, että vanhus koittaa omia tämän paikan.

15.9.2013

Quisseppelaiset näyttelyssä

Syksyinen sunnuntaipäivä sujui leppoisasti Helsingissä Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla. Ei kylläkään oltu juoksemassa vaan tassuttelemassa kehässä. Sileissä tuomarina Siv Jernhake ja ilmoitetuista koirista neljä oli Ryderin (Quissex Gallop On) jälkeläisiä ja yksi Dylanin (Quissex Focus Flying Finish).
Vorondo Hescin & Vorondo Herenya

Ryderin poika Dexter (Vorondo Hescin) oli paras uros ja sai sertin. Paras uros 2 oli Dylanin poika Ketkumetkun Forever Hungry eli Suti. Paras uros 3 oli Ryderin poika Marski of Windy-Cottage eli Marski.

Ketkumetkun Forever Hungry

Paras narttu oli Ryderin tytär Lara (Vorondo Herenya). Paras narttu 2 oli Ryderin tytär Muru of Windy-Cottage eli Muru. Lara valittiin myös rotunsa parhaaksi.

Laran kanssa ryhmää odottelemassa

 

Windy-Cottage meets Vorondo

 

1.9.2013

Paraisten muinaistulet

Aurinkoinen lauantai vietettiin Paraisilla. Olimme ilmoittaneet näyttelyyn sekä Dexterin (Vorondo Hescin) ja Laran (Vorondo Herenya). Sileät arvosteli Kari Salminen.
Dexter oli PU1 ja sai sertin.

Lara oli PN1 ja sai sertin.

Sisarusten kohtaaminen Rop-kehässä päättyi Laran voittoon. Lara oli siis ROP ja Dexter VSP.

Laran kanssa terrieri ryhmän kokoelmakehässä

Terrieri ryhmän arvosteli Elly Weijenborg-Weggemans Alankomaista.


Lara tuli ryhmässä neljänneksi.



27.8.2013

Gotland - gott land

 Torstaina iltapäivästa suuntasimme Turkuun ja Baltic Princessille. 
Pikkukennelisti valmiina lähtöön

Lara - Vorondo Herenya, valmiina lähtöön

Varasin vähän paremman hytinkin, että saisimme nukkua rauhassa. Se oli kyllä turha toivo sillä hytissä tärisi niin, että tavarat putoilivat pöydiltä. Korvatulpistakaan ei varmaan olisi ollut apua melun torjuntaan.
Laivalla maistuu välipala
Huonosti nukutun yön jälkeen saavuimme auringon noustessa Tukholmaan. Sieltä suuntasimme Nynäshamniin aamupalalle ja Visbyn lautalle.
Aamupalalla Nynäshamnin satamassa
Koirien kanssa matkustavia oli tulossa paljon Visbyn lautalle, mutta pari urheaa Dala häst -autoakin oli eksynyt joukkoon sekä yksi Kalle Kyykäärme Kankaanpäästä. Hyvät oli äänet näissäkin peleissä - ei yhtään haukuntaa. Netistä kun katsoin, niin poijjilla taisi olla heppa-autoajot Farössä.
Dala häst keulilla
Visby on kyllä hieno ja kaunis kaupunki, ja muuten todella koiraystävällinen. Terasseiltakaan meitä ei käännytetty pois vaan koira oli tervetullut.
Matkalla Visbyn vanhaan kaupunkiin

Lara tutkailee maisemia terassilla
Lauantaina oli vuorossa reissun virallinen osuus eli Visbyn kansainvälinen koiranäyttely.  
Laran kanssa odotellaan kehään menoa
Sileät foxit tuomaroi pitkänlinjan terrieri spesialisti Siv Jernhake. Lara valittiin rotunsa parhaaksi ja se sai myös sertin ja cacibin.
Vorondo Herenya - Lara
Erityisesti mieltä lämmittivät tuomarin kommentit ja arvostelu Larasta:
En riktig liten pärla, välbalanserad m underbart huvud o korrekt i alla detaljer.

Terrieri ryhmässä Lara oli kolmas. Ryhmän tuomaroi myös Siv Jernhake.
Laran kanssa ryhmäkehässä
Laran kanssa keltaisella lampaalla

Näyttelyn jälkeen piti tietysti lähteä uimaan. Rantaan oli huuhtoutunut meduusoja ja ne oli aika ällöjä ainakin pikkukennelistin mielestä. 

Meduusoja tutkimassa
Majapaikassamme keltaisen kanan majatalossa oli pihalla keltainen kana. Se oli pikkukennelistin suosikki....siis se kana. Tuo oli kyllä ihana majatalo ja juuri sopiva paikka meille. Aamupala oli taivaallinen. Siinä oli tarjolla kaikkea todellista lähiruokaa.


Sunnuntaina kävimme tervehtimässä Peppi Pitkätossua, mutta punapää ei ollut kotona. 
Hattupäiset Lara ja kepo
Lara löysi kuitenkin kesämaasta lempilaitteensa, matojunan. Sitä härveliä tuo olisi jaksanut tuijottaa vaikka kuinka kauan.
Matojunaa tuijottamassa

Maanantaina alkoi kotimatka. Tukholmassa oli hieman ruuhkaa, mutta kerkesimme kuitenkin hyvin Turkuun lähtevälle lautalle. Laivalla kun olimme käymässä nukkumaan kertoi pikkukennelisti, että hänellä on jo ikävä Dextertä. 
Lara rannalla