30.9.2012

Aurinkoa kukasta

Viimenkin blogin ääressä. Kameran ulkoilutus on ollut heikohkoa viimeaikoina sateisistakin säistä johtuen. Tänään kuitenkin päästiin nauttimaan kohtalaisesta auringon paisteesta pikkukennelistin ja Nessa (Nessa of Windy-Cottage) kanssa.
 Pikkukennelisti on päättänyt ryhtyä koirantaluttajaksi. Nessa onkin meidän koirista ainoa jota tuo pystyy viemään. Muiden kanssa saattaisi osat olla toisin päin.


 Tuolla vedessä täytyy olla jotain todella mielenkiintoista.

 Pikkukennelisti tarkistaa asian. Me ei nähty mitään, mutta Nessa kyllä näki.



Aurinkoa kukasta, jos ei muuten.

22.9.2012

Ryder

Meillä kävi kylässä tämä herra. Saanko esitellä Laran ja Dexterin iskä, Ryder (Quissex Gallop On).

Ryder ja Lara
 Laran (Vorondo Herenya) kanssa käytiin läheisellä kentällä treenailemassa. 

Lara söpöilee.

16.9.2012

Mätsärissä

Aurinkoisen syyspäivän voi tietysti viettää koiranäyttelyssä. Kävimme Vantaalla mätsärissä Dexterin (Vorondo Hescin) kanssa. Onneksi mummi oli mukana niin saatiin pari valokuvaakin. 
 Dexterillä on virtaa ja välillä tuntuu, että sitä voisi vaikka jakaa muillekin.
 Mutta jospa se siitä sitten asettuisi ajan kanssa.
Ai niin teitä kiinnostaa tietysti se tulos: pienten pentujen sinisten neljäs. Harmi, että saatiin palkinnoksi pikkuinen pokaali eikä lainkaan ruokapalkintoa. Hyvä treenipäivä tämä oli kuitenkin.

3.9.2012

Pentuja suunnittelilla

Tälläistä yhdistelmää täällä on touhuttu. Astutus suoritettu ja nyt sitten vain odotellaan.

isä: Bodils Daimon
emä: Vorondo Almiel


2.9.2012

Sapelihäntänä

Tänään olimme Helsingissä Tuomarinkartanossa näyttelyssä. Lippe (Ketkumetkun B. Veronica) oli VSP. Näyttelyn jälkeen yritimme ottaa kuvaa Lipestä. Saa nähdä tuliko yhtään onnistunutta otosta. Tässä teille kuitenkin esimakua akrobatiasta. Joskus joutuu laittamaan itsensä todellakin likoon, kun yrittää virittää koiraa. 

Dexter (Vorondo Hescin) oli mukana turistikoirana. Dexterin kanssa olen nyt käynyt koirakoulussa. Niinpä käytimme tilaisuuden hyväksi ja vähän treenailimme. Istuminen ei Dexteriltä ihan vielä ykkösellä suju...

P.S. Miltein unohtui, että Edi (Vorondo Melinyes) oli PU2 ja sai varasertin. Onnitelut Edille ja Jennalle!